sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kuulumisia.

Olen ollut enemmän tai vähemmän ahkerana ja hyväntuulisena tällä viikolla. Enemmän olen ollut ahdistunut ja surullinen miettiessäni kaikkia tekemättömiä kurssitöitä. Lauantaiaamuna päätin tehdä parannuksen ja murehtimisen sijaan tehdä asioille jotain. Tänään sain tehtyä kaikki kolme pakollista kirjoitustyötä ja nyt on hyvä mieli. Kun jatkan samaan malliin, saan ehkä tehtävät helpommin tehtyä. Olen myös huomannut, että lääkkeiden syöntiajan vaihtuminen aamuun on toiminut: enää ei väsytä koko ajan vaan olo on pirteämpi. Jee!

Hassusti vaan kävi. Ajattelin ottaa paljon kuvia viikonlopun aikana, kun on valosaa ja ehkä aikaa. Miten sitten kävikään? Muistin tuossa tunti sitten kuvien oton. Nooh, ensi viikonloppuna uusi yritys. Maanantaista torstaihin on turha toivo, koska kotona ollessa on pimeää, oli sitten aamu tai ilta.

Tänä viikonloppuna on tapahtunut muutakin kivaa: lauantaina oli Knitting in Pub -tapaaminen eli mentiin neulomaan pubiin, tarkemmin sanottuna Oluthuone Leskiseen. oli kivaa ja kolme tuntia meni hujauksessa. Sitten olen sekä perjantaina että tänään tehnyt ruokaa. Perjantain tein jauhelihapiirakkaa ja tänään nakkipannukakkua. Ruoat onnistuivat todella hyvin. Nam nam.

Kaikin puolin hyvä viikonloppu. Huomenna voi herätä hyvin mielin.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Nallesukat II ja Amelia.

Kameran akku löytyi, akku latautui ja lauantaina oli valoisa päivä. Puoliso piti laittaa kuvaamaan, koska itse en käsien tärinältä pysty kuvaamaan yhtään mitään. Nyyh.

Nallesukat II

Malli sama kuin edellisissä.
Langat: Novita Nalle violetti ja Nalle Kukkaketo Syreeni.
Menekki: 78 grammaa.
Puikot: 2,5 mm

Sukista tuli kyllä ihanan keväiset. Näitä passaa pitää.

Amelia

Malli: Amelia
Lanka: Cascade 220 Heathers
Menekki: 467 grammaa
Puikot: 4mm ja 3,5 mm

Tämä neuletakki ei ole niin onnistunut kun sen toivoisi olevan. Koska pelkäsin langan loppuvan kesken, en tehnyt helmasta pidempää. Olisi pitänyt, koska pitkäselkäisenä tämä jää hieman lyhyeksi. No ehkäpä käyttöä löytyy silti.

Sepä niistä. Toi käsien tärinä on tosi inhottavaa, olen aina kärsinyt siitä, mutta nyt se on pahentunut. En tiedä miksi. Muutin lääkityksen ottoaikaa aamuksi. Toivottavasti se auttaa. Muuten täytyy ostaa kamerajalusta ja sen avulla ottaa kuvia.

Minulla on ilouutinen: palapeiton kaikki palat ovat valmiita ja olen aloittanut palojen yhdistämisen. Joten iso kulutus tulee tälle vuodelle(900 grammaa). Olen saanut valmiiksi myös yhdet joululahjasukat lisää. Ja eräälle moneen otteeseen epäonnistuneeseen sukkamalliin löysin vihdoinkin sopivat langat ja hyvältä näyttää. Lopputuloksen näette toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. Voin kertoa sen verran, että eipä olisi uskonut miten hyvä yhdistelmä tulee tylsästä vaaleansinisesta ja räikeän raidallisesta sukkalangoista.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Halutaan lisää aikaa. Mistä sitä saa?

Heipä hei rakkaat lukijani! Taas on yli viikko vierähtänyt ihan tuosta noin vaan. Onneksi kaksi vanhaa kurssia ovat nyt ohi ja voin keskittyä noihin viiteen, jotka minulla on tällä hetkellä. Vai onko minulla kuusi kurssia? Ei voi tietää. Tällä viikolla pitää ahertaa, jotta saan kiinni rästitehtävissä. Ehkäpä se siitä helpottaa.

Lauantaina meinasin jo blogata ja otin kamerankin esille kuvatakseni uusimmat ostot(ne Eskimot ja yhden uuden Steppin... jos mihinkään lankean niin se on pätkärääkätty Stepp. Mutta se oli sentään alennuksessa ja olen hipelöinyt tuota väriä koko syksyn), mutta ruton akku oli loppu! Ja koska olin vanhempien luona, niin laturi oli tietysti parin sadan kilometrin päässä! Argh! No nyt vaikka olen samassa huoneessa laturin kanssa, en jaksa kaivaa sitä esille. En ole edes varma siitä, missä se on...

Lankojen ostoa välttelen vieläkin, huonolla menestyksellä. Tajusin juuri, että Tennessee kokoelmassa on valkoisen kerän kokoinen kolo. Tarvitsen ehdottomasti valkoista virkkaustöihin. Mutta koska en tämän vuoden aikana ehdi mitään uusia virkkaustöitä aloittaa, ostan kerän joskus sitten kun huvittaa.

Mitähän muuta? Nooh... Joskus syyskuussa ostaessani uuden langattoman hiiren(koska edellinen oli kaputt) luvattiin patterin kestävän ainakin 8 kuukautta. Puolison kanssa ihmeteltiin, että kestääpä kauan. Eipä se kestänyt. Patteri tyhjeni tänään kesken lotron pelaamisen. Toisin sanoen patterin kesto oli luultavasti mitattu niin, että henkilö käytti hiirtä maksimissaan tunnin päivässä. Kuinkahan monta tuntia minä olen koneella päivittäin? En halua edes tietää.

Minulla olisi valmiita töitäkin esiteltävänä, mutta kun se kameran akku. Näinpä annan teille kaksi uutta linkkiä ihaniin inspiraatiokuviin:

Emma Lambin massiivinen kuvakokoelma
Dottie Angelin blogi

Kummastakin saa paljon inspiraatiota ja iloa elämään. Muuten en varmaan jaksaisi pakertaa keskeneräisten töiden vuorta. Odotan aikaa, kun niistä edes 80% olisi valmiina. Värikkäät virkkaustyöt ja kauniit sukat...

Sitä odotellessa.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Nallesukat

Pari viikkoa sitten törmäsin aivan ihaniin sukkiin ja halusin tehdä itelle samanlaiset vieläpä samasta langasta. Samaan lopputulokseen ei minulla ollut lankoja varastossa, mutta samantyyppiisiin sukkiin oli. Joten saanko esitellä, Nallesukat:

Nallesukat

Lanka: Novita Nalle punaisena ja Nalle Marjaretki puolukkana.
Puikot: 2,5 mm
Menekki: 77 grammaa

Tykkään näistä sukista todella paljon. Perussukkaohjeiden pohjalta kehitin oman ohjeen samalla kun neuloin. Aloitin jo toiset samanlaiset violetteina. Kuvien ottaminen on ihanaa, kun on niin vähän valoa. Nallea ja 7veljestä on nyt ollut mukava neuloa jostain kumman syystä. Seiskaveikkaa tosin en enää osta, Nallea saatan. Ehkä. Sitten kun on tarve. Vuosien. Päästä. Kun. Langat. Loppuvat...

Niin ja siitä lankazenistä. Se hävisi rahan säästölle. Jos ette ole kuulleet, niin kKärkkäisellä on myynnissä Dropsin lankoja ja ne todella ovat huokean hintaisia! Ostin neuletakkia varten 10 kerää Eskimoa. Menen vielä ostamaan Alpakaa tunikaa varten. Ovatpahan langat valmiina kun aloittaa neulomaan.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Lanka-zen.

Minulla tuntuu olevan juuri nyt niin sanottu lanka-zen. Tosin sanoen olen tyytyväinen lankavarastoon enkä halua ostaa lisää lankoja. Kuinka pitkään tätä sitten kestääkään, en tiedä. Toivottavasti ainakin vuoden. Tiedän tosin, että minulla on ohjeita, joihin varastosta ei löydy lankoja(niin yllättävää kuin se onkin...). Ajattelin kirjoittaa ostoslistan, jonka otan esille aina kun haluaa ostaa lankaa. Tuleepahan ostettua sitten jotain valmiiksi valittua impulsiivisen ostoksen sijaan.

Lupasin joku aika sitten, että näytän erään kuvan, Kuvassa on noin 3/4 lankavarastostani.

About 3/4 of my stash

Vuodenvaihteessa otan kuvan, jossa langat on aseteltu tuolle samaiselle matolle. Ehtona ensi vuodelle on se, että vuoden päästä(eli vuonna 2012) lankaa on vähemmän kuin kuvassa.