maanantai 31. tammikuuta 2011

Meet Helmi.

Tässä kuussa valmistui toinenkin työ(siis sen peittopalan lisäksi):

Helmi-pöllö

Helmi

Malli: Huu-pehmöpöllö kirjasta Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta!
Lanka: Iso kasa jämälankoja sekä kerä Novitan Isoveli Coloria.
Puikot: 5mm pyöröpuikko sekä 4 ja 6 virkkuukoukut
Menekki: 200 grammaa
Fiilis: Aivan ihana!

Kuun alkupuolella ostin vihdoinkin iki-ihanan Neulo. Virkkaa. Kirjo. Jämälangasta! -kirjan. Päätin ensimmäisenä totettaa siitä suloisen jämälankapöllön, jonka nimesin Helmiksi. Söppänä pöllö, en voi muuta sanoa. Joku päivä varmaan teen samanlaisen, kunhan jämälankoja tulee lisää. Malli on myös siitä kätevä, että epämääräisen yksinäisen kerän saa siihen käytettyä kokonaan.

Helmi & Friend

Helmi asustelee tästä lähtien sohvalla kaverinsa kanssa.

Ps. Pöllöihastuksestani saan kiittää tätä ihanaa blogia.

lauantai 29. tammikuuta 2011

Paksuilla puikoilla ja paksusta langasta.

*Huom. Luvassa on bloggaajan pohdintoja ilman kuvia, koska bloggaaja on laiska, eikä jaksa ottaa kuvia keskeneräisistä toista(saatika niistä viime vuonna valmistuneista). Toisaalta harmaa apea ilma ei ole omiaan kuvien ottamisen varalle.*

Neulemaailman sisäpiirin eli Ravelryn ulkopuolella vallitsee Novitan luotsaama paksulla langalla ja paksuilla puikoilla saat nopeasti ja helposti valmista - ajatusmaailma. En ole koskaan oikein välittänyt paksusta langasta, en edes lapsena(barbille ei oikein voinut virkata vaatteista bulky-vahvuisesta langasta). Paksut puikot ovat minusta vastenmieliset: 5,5mm on paksuin, jolla ilman hampaidenkirskuntaa jaksan neuloa. Paksut langat ovat mielestäni sympaattisen näköisiä, mutta en niille suurempaa käyttöä keksi. Ehkä jokin pipo tai huivi, mutta se ei ole sen arvoista, että paksujaa puikkoja jaksaisi heiluttaa.

Ohuempien lankojen puolella olen lähes kaikkiruokainen(materiaalimieltymykset rajoittavat). Mieluiten neulon puikoilla 2-4 mm ja fingeringistä worstediin. Yritän laajentaa vielä pitsilankojen puolelle, mutta se vaatii työtä(ja hermoja). Ehkä kaikista mieluiten pidän fingeringistä ja sitä minulla on kaikista eniten. Materiaaleista eniten pidän villasta, silkistä ja merinosta.

Kuten arvata saakkaan, kokeilin hypätä tuonne "tavisneulojien" puolelle. Ostin joulukuussa paksua lankaa(Dropsin Eskimoa) ja paksut puikot(10mm Addin pyöröpuikot). Keskiviikkoiltana kaivoin tarvikkeet esille ja aloitin Modern Gardiganin. No, kyllä on valmistunut nopsaa: vartalo on kainaloihin asti valmis ja tänään sain vasemman hihan valmiiksi. Mutta: hihat joudun neulomaan tasona ja neulomaan saumat(hyi), koska en kehtaa ostaa 10mm sukkapuikkoja. Mihin minä niitä tartteisin, kun tämän jälkeen en koske ainakaan vapaaehtoisesti >5,5 puikkoihin. Muutenkin tuo kympin pyöröpuikko on kauhean jäykkä ja koliseva.

No tulipaha kokeiltua. En edelleenkään tajua miksi kukaan haluaa vapaaehtoisesti neuloa paksusta langasta ja paksuilla puikoilla.

Ehkäpä saan neuleen valmiiksi ennen kuun loppua. Lisäksi saan toisenkin työn valmiiksi, joten saan tälle kuulle lisää kulusta.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Langanostopohdintoja.

Olen ollut hankkimatta lankaa pari viikkoa. Olo on aika ahdistunut, etenkin kun samaan aikaan yritän vierottaa itseäni karkista ja herkuista. Tosin jälkimmäisen kohdalla ei ole kyseessä totaalilakko, vain syömisen vähentäminen esimerkiksi viikonloppuihin. Ja toisaalta sen vähentämisen aloitin jo viime toukokuussa ja olen päässyt puoleenväliin. Välillä tulee vain takapakkeja. Mutta täytyy muistaa, että ennen ostin ihan turhia rättejä(niistä 90% on lähdössä kierrätyskeskukseen) ja nykyään mietin useampaan otteeseen ennen kuin ostan uuden vaatteen!

Lankojen suhteen kaikki viime vuoden lakot päättyivät huonosti. Minulla on kuitenkin nyt hyvä syy olla ostamatta lankaa ja olen motivoitunut pitämään päätökseni: Olemme alustavasti suunnitelleet vaihtoon lähtemistä ensi lukuvuonna ja suuntana on aika varmasti Saksa. Rahaa siis pitää säästää, että voi vaihdossa matkustella ja ostaa lankaa. Enemmän kuitenkin matkustella ja kokea se kaikki mahdollinen, minkä vaan voi. Vielä kun pystyy.

Olen valmiiksi jo miettinyt langanostokriteerejä vaihdon ajaksi, koska ei siihen matkalaukkuun voi tunkea sitä 10 kiloa lankaa(heh). Ostettavat langat ovat sellaisia, joita Suomessa ei saa: ihania värejä, materiaaleja jne. Ja omaa järkeä saa käyttää. Katsotaan kuitenkin, yritän olla innostumatta liikaa ennen kuin kaikki on varmaa.

En minä kuitenkaan aio olla täysin lankoja ostamatta. On nimittäin eräs neuletakki, joka minun täytyy neuloa mielellään ennen Saksaan lähtöä. Odotan kuitenkin juuri sopivan langan ilmestymistä: villatakin väriksi tulee sellainen eteerinen ja salaperäinen vaaleanpunainen. Ei kuitenkaan pastellinen! Minä ja minun ideani eivät kuitenkaan aina käy yksi yhteen, joten saa nähdä. Värillinen vuosikiertokulkuni on näköjään pinkki-punainen-violetti.

Joka tapauksessa kevät ja kesä ovat aikaa, jolloin rahaa ei mene juurikaan vaatteisiin. Langoissakin on siinä ja siinä, meneekö(esimerkiksi Novitan uusin värikartta ei sykähdyttänyt). Kun on vallalla kausi, jolloin pastellit ja beige on ihquimmat värit, ei hirveämmin huvita mennä kauppaan. (tää oli tällainen randomkommentti)

Niin ja kun kerran en suuria määriä tuhlaa lankaan rahojani, ajattelin osallistua Ilun sukkaklubiin, josko sellaista on tulossa.

Ai niin. Tähän asti olen murehtinut, miten paljon sitä tulikaan tuhlattua lankoihin viime vuonna. Eilen tajusin, että minunhan pitäisi miettiä, että kuinka monta euroa tänä vuonna säästänkään, kun neulon viime vuonna ostettuja lankoja!

tiistai 18. tammikuuta 2011

Joskus täytyy odottaa vuosi jotain hyvää.

Vuosi sitten tammikuussa Ilu laittoi kauppaansa ison kasan Pukk1luja, joita en lankalakkopuuskassa ostanut yhtään, vaikka olin päivityksen aikaan paikalla. Jälkeenpäin on harmittanut ja paljon. Erittäin paljon. Erittäin paljon on harmittanut myös tänään ja viime viikolla, kun en päivityksistä osanut mitään, koska haluan pienentää lankalaatikkoa. Nyyh. Mutta takaisin Pukk1luihin. Huomasin kuun alussa, että eräällä kanssaräveltäjällä oli myynnissä kaksi Pukk1lua. Päätin toimia ja korjata erheeni. Nyt minulla on kaksi kauniin väristä vyyhtiä.

Handu Pukk1lu

Totinen Rosamunda ja totinen syvä punainen. Näistä tulee huivi, tarkemmin sanottuna 3/4 hap shawl. Kyseisestä mallista tykkään niin paljon, että minulla on varattuna lankaa kolmea eri versiota varten: ensimmäinen Pukk1luista, toinen silkki-merinolangoista ja kolmas Vuorelman Satakielestä.

Olen miettinyt tämän vuoden "lankalakkoa". Sehän ei ole oikeasti lankalakko, vaan minä välttelen lankojen ostamista. Vaikeaa se on. Haluaisin keskittyä enemmän laatikoiden tyhjentämiseen ja kivojen lankojen neulomiseen. Joten vuoden mottona voisikin olla varasto pienemmäksi kerä kerrallaan.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Tuulian paitapaja.

Eilen tosiaan oli Tuulian paitapaja, jossa opeteltiin tekemään paita TTS-metodilla(eli lyhenne sanoista The Tailored Sweater). en voi muuta sanoa kuin se oli parhaiten käyttämäni viisikymmentä euroa. Opin niin paljon uutta ja hyödyllistä, että... sitä ei voi sanoin kuvailla.

Opin muun muuassa:
- TTS-metodin tietysti
- järkevämmän ja siistimmän silmukoiden aloitustavan
- sen, että olen tehnyt kaksi oikein yhteen väärin. Ennen en tehnyt, olen varmaan jossain vaiheessa sekoittanut sen johonkin muuhun
- kannattaa tehdä mallitilkku
- tuntemaan uusia ihmisiä
- ei kannata neuloa monta tuntia putkeen: kädet tulee kipeäksi.

Olen niin tyytyväinen. Aion soveltaa TTS:ää heti tekeillä olevaan neuleeseen. Täytyy ensin tehdä aloituksesta mallitilkku ja kattoa mitä se sanoo pesukoneesta tultuaan. Suosittelen menemään Tuulian paitapajaan, jos saat mahdollisuuden. Se kannattaa.

Eilen muuten oli kaunis auringonpaiste. Olisi ollut hieno sää ottaa kuvia, mutta en kerinnyt. Tänään tietysti aurinko ei vilahtanutkaan. Pyh. En sitten voinut ottaa kuvia. Millonkahan se aurinko seuraavan kerran paistaa? Lankavarasto on päivittämättä...

Lisäksi eilen illalla aloitin ihanan neuletyön. Se ei liity paitapajaan muuten kuin, että käytin oppimaani silmukoiden luomistapaa ja tein neulo kaksi oikein yhteen oikein. Kuvia tulee heti, kunhan se on valmis. Työ on yhdestä uudesta kirjastani, jonka hain perjantaina postista. Kirjan/-tkin esittelisin, jos saisin siitä/niistä otettua kuvan.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Lisää Maggies Squareja.

Innostuin virkkaamaan Maggies Squareja. Teenpä sitten kaksi palapeittoa niistä. Tässä on ensimmäisen peiton värimaailma:

Colours for Lempiväripeitto I

Peitosta tulee aika kiva. Kaikki punaiset ja pinkit menevät, mutta ei se haittaa. Seiskaveikan on tarkoituskin kadota lankalaatikosta kokonaan. Harmaata jää jäljelle sen verran, että sillä yhdistän toisen palapeiton palat yhteen. Tässä peitossa yhdistän palat keltaiselle(jos se sopii väreihin).

Minä muuten tajusin hyvän syyn pienentää lankavarastoa. Me lähdetään luultavasti vaihtoon puolentoista vuoden päästä(toivottavasti!) ja enhän minä voi lankavarastoani raahata sinne mukaan. Joten parempi pienentää siltä varalta, että ne langat marinoituvat kokonaisen vuoden täällä Suomessa. Mutta olisi ihana lähtee vaihtoon. Se on ollut minun toiveenani alusta asti ja sitten sinne tuleekin lähettyä juuri ennen valmistumista. Hyvä minä.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Lempiväri.

Kuka arvaa mikä on minun tämän hetken lempiväri?



My Favourite Colour



Niinpä, violettihan se on. Olen siis siirtynyt punaisesta violettiin, mikä on mielenkiintoista. Pitkään inhosin violettia, koska se oli/on äitini lempivärejä. Pikkuhiljaa se on siirtynyt lempivärieni joukkoon. Ja kuten kuvasta näkee, violetissa on monia eri sävyjä.

Langat ovat viime vuoden viimeisiä ostoksia ja viimeisin oikealla on tämän vuoden ensimmäinen. Vasemmalta oikealle: Shibui Knits Sock Peony, päällä Shibui Knits Sock Mulberry ja sen alla Cascade Heritage Plum, päällä SWTC Tofutsies 733 ja sen alla toinen Mulberry, laitimmaisena yksi kappale Cascade 220 Woolia ihanan violettina(vyyhtiä on yhteensä 4). Sukkalangat ostin Cookien kirjaa varten, mutta muutin jo mieleni. Vyyhdit saattavat haluta joksikin muuksi. Esimerkiksi Nancyn Knitting Vintage Socksissa on eräs sukkamalli, jonka täytyy olla violetti. Joten jompi kumpi Shibui menee siihen malliin, luutavasti tuo Mulberry.

Kello on kohta vasta kaksi. Tänään ollaan niin imuroitu koko kämppä kuin pesty vessa. Minä vielä lajittelin SPR:lle lähtevät vaatteet vanhoista pienistä vaatteista. Sinne lähtee alustavasti iso säkki ja muovipussillinen vaatteita. Samalla löysin uudestaan vanhoja vaatteitani, jotka vielä sopivat päälle(Niitä oli vähän. Olin vielä yliopistoon tullessani laiha ja pienitissinen, nykyään normaalipainoinen ja rinnatkaan ei ole pieniä nähneet. Kyllä, vanhat vaatteet sopii niiiin hyvin päälle. Not.).

Niin ja tänään vastustin kiusausta. Handuun oli tullut vihdoinkin päivitys. En ostanut mitään. Ehkä sitten kesällä. Minulla on niin paljon kivoja lankoja, joita en kerkiä neulomaan. Jos niistä osan ensin neulois pois ja sitten vasta ostais uusia ihkulankoja. Jos huvittaa.

No, minäpä jatkan epäihkulankojen virkkaamista. Aloitin seiskaveikasta palapeiton(taas) ja näinpä hups vaan häviää kilo lankaa varastosta. :)

torstai 6. tammikuuta 2011

Maggies Square aka vuoden ensimmäinen valmistunut työ

Sanoinkin edellisessä postauksessa, että vuoden ensimmäinen kulutus on tullut. Osallistuin täksi vuodeksi Ravelryssä 2011 Crochet Block-A-Month CAL -ryhmään. CAL tarkoittaa sanaa(vai sanoja?) crochet-along eli virkataan jotain samaa yhdessä. Tässä ryhmässä virkataan joka kuukausi ainakin yksi blokki, joista kootaan loppuvuodesta peitto. Vaihtoehdot ovat 12 tai 6 tuumaiset blokit, ja lisäksi voi tehdä vielä lisäblokin, jos on tarve. Itse teen noita 12" blokkeja ja voin sanoa, että ensimmäinen oli aika tuskallinen. Ihan kuin olisin virkannut tyynynpäällistä(12 tuumaa on 30,5 cm).

Maggies Square

Malli: Maggies Square, Drew Emborsky
Lanka: Novita Tennessee, 74 grammaa
Koukku: 4mm

Päätin tehdä peiton Novitan Tennesseestä. Tämän myötä langan olisi tarkoitus kadota lankalaatikosta melkein kokonaan(sininen ei sovi muiden kanssa, joten se jää jäljelle). Mutta ongelmaksi saattaa koitua se, että lanka loppuu kesken. Minun laskujeni mukaan jämäkeristä ei riitä ihan kaikkien palojen virkkaamiseen, jos keskimäärin menee 70 grammaa jokaiseen. No, jos joudun ostaa kerän tai kaksi, ei se haittaa, jos nuo ällöt pastellivärit menevät samalla.

Niin, tuon ensimmäisen piti olla kokonaan vihreä. No ei ole, koska lanka loppui kesken(sitä jäi 4 grammaa jäljelle). Joten peittoon tulee kuusi täysin tai melkein yksiväristä ja kuusi moniväristä, joihin ne pienimmätkin jämät käytetään.

Tästä taitaa tulla aika kiva vuosi!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Keksimaniaa.

Joulua ennen tilasin kolme kirjaa, joista yksi oli Cookie A:n uusi kirja Knit.Sock.Love. Kirja saapui yllätten viime viikon tiistaina ja olin mennyttä naista(muut kirjat ei sen sijaan ole vielä saapuneet... Nyyh!). Kirja oli aivan toista maata kuin Sock Innovation, joka on ihan kelpo kirja. Ulkoasultaan se on kuitenkin hieman tylsä. KSL on kaukana tylsästä: kauniit kuvat, joissa sukat esitellään kunnolla ja mallit on stailattu tyylikkäästi. Sukkamallit ovat kauniita ja mielenkiintoisia, haluaisin neuloa niistä kaikki.

Knit.Sock.Love

Ainoa este minun ja kaikkien sukkien neulomisessa on kärsivällisyys, värit ja kaaviot. Ensimmäinen yritys kaatui kaavioiden määrään(onnistuin valitsemaan monimutkaisimman sukan) ja löysään käsialaan. Oli siitä kuitenkin hyötyä: tajusin mikä on ongelma minua on vaivannut viimeisen puoli vuotta nimenomaan ohuiden sukkien neulomisessa: liian löysä käsiala. Ei se sellaista ollut keväällä. Sitten tajusin. Olin löysentänyt käsialaani, jotta neuletakit ja huivit onnistuisivat paremmin!

Hedera

Nyt tekeillä on Hedera, kirjan ensimmäinen sukkamalli. Lankana on ihanainen Handun ohut perussukkalanka. Sukka etenee todella hitaasti, mutta olen neulejälkeen tyytyväinen. Neule on tiivistä ja pientä, juuri sellaista kun sukissa täytyy olla. Hidasta neulominen on, koska joudun miettimään koko ajan, etten ala alitajuntaisesti neulomaan huivia. Liityin myös KSL-kal -ryhmään, jotta ei tarttee päättää mitä tekis(kanssaräveltäjän hyvä neuvo). Joka kuukausi neulotaan uusi malli, järjestys on jo valmiiksi valittu ja etenee minun logiikan mukaisesti helpoimmasta vaikeinpaan. Kaikkia malleja en vielä aio neuloa ja esimerkiksi huhtikuun ja kesäkuun mallit jätän väliin.

Miten se Cookie osaakin suunnitella noin hyviä sukkamalleja? Nancy-parka häviää aina 1-0 Cookielle. Noh, välikuukausina neulon sitten ne Lailan sukat.

Ps. Vuoden ensimmäinen ostos ja kulutus ovat jo tulleet. Ostokset menee puikoille heti kun puikot vapautuu ja valmistunut työ kulutti vanhaa ällölankaa pois pienen määrän.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet (jälleen kerran)...

Aamupäivästä käytin aikaani siihen, että olisin tehnyt lankainventaarion ja asetellut kaikki lattialle ja kuvannut langat sekä samalla asettanut tavoitteen tälle vuodelle. Mutta... Kun olin raahannut suurimman osan langoista lattialle, huomasin niitä olevan tuhoton määrä vielä kaapissa enkä jaksanut ottaa niitä esille. Koska ne olisi pitönyt tunkea takaisin sinne. Joten jälleen kerran kuva, jossa on suurin osa langoistani:

Most of my yarns in 2011

Tähän aikaan vuodesta on ihan hirveetä ottaa kuvia yhtään mistään, siksi upea salamakuva. Tuosta puuttuvat kokonaan ne langat, jotka jäivät kaappiin, purkukorin antimet, suurin osa jämäkeristä, töissä kiinni olevat langat ja koti-kotona olevat langat. Matto siis tulisi reippaasti peitetyksi. Huh huh, lankaa minulta ei ainakaan puutu.

Tavoitteesta tulee hankalampi tulevaa vuotta ajatellen. Tavoite nimittäin on: "Vuoden päästä minulla on vähemmän lankaa kuin kuvassa." Se jääköön nähtäväksi. Lankoja kun on enemmän kuin kuvassa.

Viime vuoden tulokset:

- Ostin/sain lankaa yli 16 kiloa(apua! ei näin tänä vuonna)
- Neuloin/virkkasin yli 7 kiloa
- Eli lankavarasto kasvoi yli 8 kiloa

Jos neulon yhtä paljon kuin tänä vuonna ja ostan vähän lankaa, niin varasto pienenee sopivasti?

No pitää olla ahkera, mutta ei stressata turhaan. Viime vuonna moni kuukausi oli sellainen, että en neulonut juuri mitään stressaamisen takia. Nyt alkuvuodesta neulon Cookien sukkia, puolison syntymäpäivälahjan, äidin hatun ja keskeneräisiä töitä valmiiksi. Siitä on hyvä aloittaa.