lauantai 26. toukokuuta 2012

Virkkuu.

Peittoprojekti on edennyt pikku hiljaa. Pienten ympyröiden virkkaaminen on niin kivaa: koskaan ei tiedä minkä värinen palasta loppujen lopuksi tulee. Tällä viikolla sain vihdoinkin harmaata lankaa, joten olen alkanut reunustaa ympyröitä ja yhdistämään niitä toisiinsa.

Kehrä

Kylläpä tulee ihanan värinen peitto! Tuo harmaa vielä oikein korostaa noita värejä. Nuo ympyrät on virkattu kahdesta erivärisestä Regian Hand-dye Effect -langasta ja harmaa on Dropsin Fabelia. Niistä Silk Garden Sock -ympyröistä tulee ehkä tyynynpäällinen. Tai sitten ne tulevat mukaan tähän peittoon. En ole vielä ihan päättänyt.

Niin ja tämähän peitto on täysin inspiroitunut Nastin ihanasta peitosta. Joten kunnia ideasta kuuluu Nastille.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Fjällräven Kånken.

Halusin ottaa kuvan uudesta repustani ja laittaa sen tänne blogiin esille. Lisäsin repun seuraksi kasan lankoja, jotka ovat ajankohtaisia juuri nyt.

DSC00693

Olen ihaillut Kånken-reppuja jo jonkin aikaa. Muutaman vuoden. Mutten ole raskinut ostaa sellaista. Eilen näin yhdellä tytöllä juuri tämän repun, saman värisenä, ja mietin, että mistähän noita Oulusta saisi. Tänään eksyin Partioaittaan ja siellähän niitä reppuja oli monessa eri värissä. Ja vielä tarjouksessa. Mietin hetken, että minkä värisen repun haluaisin ja tämä persikan värinen tuntui huutavan minun nimeäni siellä muiden reppujen keskellä(oli muuten viimeinen kappale tätä väriä). Nyt on hyvä raahata tarpeellisia tavaroita mukana, mun selkä kun on sen verran kranttu, että se suuttuu olkalaukuista.

Langoista. Kolme kerää vasemmalta sekä niiden päällä oleva pieni kerä ovat Jämälankakirjan shortsiohjetta varten valittu. Sain inspiraation puolenyönaikaan noin viikko sitten. Projektista lisää sitten kun alan sitä neulomaan. Dropsin Safranista tulee kesähattu. Minulla on sitä kaksi kerää, joista toisesta olen aloittanut jo hatun. Mutta ongelmaksi on muodostunut puikkokoko. Ensimmäisen version jouduin purkamaan, koska siitä tuli liian pieni. Nyt tää seuraava versio on edelleen liian pieni, mutta en jaksaisi purkaa. Niinpä arvon, että josko vaan lisäisin pari kierrosta lisää, että siitä tulisi ohjeen mukainen. Sitten välissä on vyyhdillinen Rancoa kerittynä kahdeksi keräksi. Niistä tulisi sukat. Oikeassa reunassa on kolme kerää BC Garnin Allinoa. Noista väreistä minä olen neulomassa neuletakkia kesäksi. Yritän saada sen valmiiksi tässä kuussa.

Hain tänään Dropsin pakettini Lumoavasta langasta ja olen täten virallisesti langanostolakossa. Ensimmäinen etappi on kesä- ja heinäkuu. Kaksi kuukautta. Varmasti eteen tulee paljon houkutuksia, joten tarvitsen jotain mitä odottaa. Siksipä Titityyn Mysteeriklubi tuntuisi tosi sopivalta palkinnolta onnistuneesta lakosta(tai sen ensimmäisestä osasta). Kaksi vyyhtiä ihanaista madelinetoshia saapuisi elo-syyskuun vaihteessa ja niistä sitten saisi neuloa ihanaisen Veeran huivin. Kuulostaako hyvältä? Ainoa ongelma on se, etten osaa valita värivaihtoehtoa. Olen pitkään ollut yhden väriparin kannalla, mutta entäs jos muutan mieleni sitten reilun kolmen kuukauden päästä?

Ps. Arvatkaapa miten sen keittiön sisustusprojektin kanssa kävi? Ostin kaksi istuintyynyä ja lampun olohuoneeseen... Mutta lamppu oli tarpeellisempi kuin lasinaluset ja sellaiset! Kyllä ne kerkii hankkia joku päivä.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Homespun style

Minuun on iskenyt sisustuskärpänen ja pahasti. Niin pahasti etten tiedä mistä aloittaisin sisustamisen ja sen sijaan haaveilen täydellisestä kodista. Ostin tiistaina uuden sisustuskirjan ja se on vaan villinnyt sisustusintoa, mutta kirjan avulla on vihdoinkin selvinnyt, mitä sitä oikeastaan tekisi ja miten.

Homespun Style

Selina Laken Homespun Style on viime aikoina vilahdellut useammassa blogissa eikä suotta. Tämä täyttää varmasti monen hyllyssä inspiroivan ja ihanan sisustuskirjan aukon. Useimmat sisustuskirjat kun tuntuvat olevan luokkaa "näin sisustat modernisti ja yksinkertaisesti" ja mun mielestä myös tylsästi. Kaksi poikkeusta löytyy mun kirjahyllystä, mutta nekin ovat useamman vuoden takaa(kuten Bazaar Style). Homespun Style on juuri se mitä olen kaivannut viime aikoina.

Parasta tässä kirjassa on se, että sen voi selata ties kuinka monta kertaa läpi ja aina huomaa kuvissa jotain uutta. "Ahaa, tuossa on tuollaiset verhot." "Oho, onpas nätti tuoli." Ja niin edelleen. Yksityiskohtia on paljon ja väriä riittää. Kuvista saa paljon inspiraatiota omaan kotiin ja etenkin vuokrakämppiin. Minä inhoan syvästi vitivalkoisia seiniä. On tuntunut siltä, etten mitenkään saa nykyisestä kodistamme viihtyisää(minulle, puoliso ei kaipaa väriä ympärilleen yhtä paljon kuin minä). Tämä kirjan avulla olen kuitenkin huomannut, ettei vitivalkoiset seinät ole este kauniille ja värikkäälle kodille. Kodikkuus vaatii vaan enemmän työtä.

Joten kodin sisustusprojekti lähtee käyntiin! Päätin aloittaa keittiön ruokailutilasta ja tein listan. Tai oikeastaan ostoslistan:

- 5 pyöreää tyynyä
- eri värisiä markiisikankaita tyynynpäällisiksi
- 5 eri väristä vetoketjua
- pompulanauhaa tyynyihin (jos tätä edes Oulusta löydän, Nappi-Kikka taitaa olla paras paikka aloittaa etsintä)
- eri värisiä keriä BC Garnin Allinoa (puuvilla-pellavalankaa)
- askarteluhuopaa

Teen siis istuintyynyt ruokailuryhmän puutuoleihin. Sitten langasta virkkaan sellaisia alusia, coastereita. Niiden päälle laitetaan lautaset. Lankalakkoni pätee edelleen, mutta teen poikkeuksen siihen. Toisen poikkeuksen. Ostin nimittäin tiistaina juuri tuota BC Garnin Allinoa, kolmea eri väriä. Tajusin, ettei minulla ole kesää varten neuletakkia. Sellaista, jonka saa rauhassa heittää pesukoneseen ja se ei mene miksikään. Sellaisille ilmoille, jolloin on liian kylmä olla ilman pitkähihaista, mutta liian kuuma villaisessa neuleessa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että ostin liian vähän lankaa. Joten ostan värejä vielä yhdet kerät, joista osa kuluu tuohon neuleeseen ja sitten loput tähän sisustusprojektiin. Askarteluhuovista teen lasinalusia. Projekteista sitten lisää, kun saan ne aikaiseksi.

Nuo kirjan taustalla olevat patalaput ostin Pentikistä. Ovat osa kodin sisustusprojektia ja myös erittäin tarpeellisia: meillä on vain kaksi patalappua. Nyt meillä on neljä patalappua. Oi, Pentikissä oli vaikka mitä kaunista ja ihanaa, mutta otin mukaani vaan nuo. Koska kodin sisustus on aina vuosien mittainen projekti eikä sitä kannata yhdessä yössä toteuttaa. Koska aina löytyy jotain ihanaa ja sitten harmittaa, jos sille ei ole kodissa tilaa.

Kauniita kuvia kirjan sivuilta löytyy esimerkiksi tästä Lucyn blogin kirjoituksesta.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Lisää kevään värejä.

Tai oikeastaan lisää kevään lankoja. Mitä olen ostanut. Huhtikuussa ja toukokuussa.

Madelinetosh

Madelinetoshia. Tosh merino lightia värissä Cherry(nää on selkeästi syysneuletakkia varten).

Rowan

Rowanin Fine tweediä kauluria varten.

Cascade

Cascaden Heritagea ja Heritage Silkiä Gathering stripes-puseroa varten.

Garnstudio

Dropsin Alpacaa ja Kid-silkiä pörröistä neuletakkia varten. Yllärinä yksi vyyhti Väinämöistä värissä Ärjy. Koska väri on niin minulle tehty.

Rupesin viime viikolla miettimään tuota lankamäärää ja neulomista(tai virkkaamista). Kunhan haen kahden viikon päästä megahyperpaketillisen Dropsin lankaa Lumoavasta, haastan itseni langanostolakkoon! Ihan vain siksi, että saan rauhassa neuloa niitä projekteja, joita olen suunnitellut jo tekeväni. Ja myös sen takia, että en halua ostaa uutta säilytyslaatikkoa langoille. Ensin lakko kestää Oulun käsityömessuille asti eli lokakuuhun. Sitten ehkä vielä vuoden loppuun asti. Poikeuksia ovat matkat(ei koti-kotiin tosin) ja matkatuliaislangat ja oma syntymäpäivä. Mutta ei silloinkaan ole pakko ostaa lankaa.

Saa toivottaa onnea yritykseen!