sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Ta-ta-tammikuu.

Tänään on viimeinen päivä tammikuuta ja jäljellä enää vajaa kuusi tuntia. On siis aika kattoa, mitä tuli tehtyä. Aika kului todella äkkiä, mutta paljon sain aikaiseksi. Aloitin neljä uutta työtä, joista yhden sain valmiiksi päälle viikossa(se virkattu peitto) ja muut ovat vielä kesken(lapasista toinen valmiina mutta pitää purkaa osaksi, villasukista varsi tehtynä ensimmäiseen ja kolmannen aloitin tänään). Myös yksi keskeneräisistä töistä valmistui eli virkattu röijy. Aloitin sen joulukuun alussa. Miltei kaikki keskeneräiset työt etenivät. Kalastajanpaidassa alkaa kohta koristeneuleosuus ja vaaleanpunaisesta neuletakista on melkein takaosa valmis. Tuo vaaleanpunainen neule on edistynyt hitaasti. Ehkä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinnin ja neuloa sitä enemmän.

Uusin työ on neulotut palatossut mummille.Aloitin neulomaan neliöpalasia muutama tunti sitten, kun kyllästyin tekeillä oleviin villasukkiin. Tossuihin tulee yhteensä 16 neliötä. Olen neulonut tähän mennessä kaksi valmiiksi ja kolmannen olen aloittanut. Menen käymään mummin luona ensi lauantaina, niin haluaisin saada nämä valmiiksi siihen mennessä. Väreinä on keltainen ja vaaleanvihreä.  Toivottavasti mummi tykkää ja nämä sopisivat hänen jalkoihinsa.

Sitten kuvia. Ensiksi tulevat harmaat villasukat, joiden piti tulla minulle, mutta ne eivät sovikaan pohkeiden kohdalta(pitäisi aina muistaa, että ne on suunniteltu täysin lihaksettomille pohkeille), toiseksi sähkönsiniset lapaset ja sitten tällä viikolla valmistunut röijy. Enjoy.





Tuossa röijyssä oli kyllä virkkaamista. Ajattelin tässä, että jättäisin viikkoraportit sittenkin pois ja kirjoittaisin raportin vain kuun lopussa. Muuten tuntuu, että tämä blogi on enemmän tekstipainoitteinen kun tämän pitäisi sisältää enemmän kuvia. Saa nähdä. Kuvaaminen kun on niin hankalaa talvisin.

Ei kommentteja: