torstai 18. maaliskuuta 2010

Edistymistä on tapahtunut.

Raitapaita on edennyt huimaa vauhtia, vaikkakin vauhti on hidastunut. Tiistaina olin jo saanut raglanlinjan valmiiksi ja eilisen sekä tämän päivän olen neulonut vartalo-osaa. Kainaloiden alta mitattuna työllä on pituutta 16 senttiä eli aika hyvin. Saman verran lisää ja helma alkaa olla valmis.

Alussa vaikutti siltä, etten ehtisi purkaa, vyyhdetä, kastella, kuivattaa ja keriä lankaa tarpeeksi nopeasti, mutta koska vauhti tosiaan on/oli hidastunut, niin lankaa riittää vielä ihan hyvin. Jouduin purkamaan erään piponi, jotta saisin toista punaista lankaa lisää. En tosin ole varma, riittääkö punaisia lankoja hihoihin tarpeeksi, niin hihat tulee yksivärisiksi eli harmaiksi. Kaverini huomautti, että ei kannata vain yhtäkkiä lopettaa raidoitusta ja hieman asiaa miettineenä päätin, että raidoituksen voisi pikku hiljaa lopettaa. Eli pääraita on neljä riviä, seuraava kolme riviä, sitten kaksi riviä ja lopulta yksi rivi. Kuulostaisi ihan hyvältä idealta.

Olen minä tehnyt muutakin. Jostain syystä saman neulomiseen kyllästyy aika äkkiä, joten olen neulonut vauvannuttuun puuttuvaa hihaa. Se on puolessavälissä tällä hetkellä. Sen lisäksi olen ommellut yhteen virkattuja kuusikulmioita, jotta niistä tulisi tyynynpäällinen. On tehnyt mieli aloittaa vaikka minkä neulominen, mutten ole. Koska raitapaita pitää saada valmiiksi.

Ei kommentteja: