sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Sukkainnostus tuli takaisin.

Menetin kesäkuun alun jälkeen sukkien neulomisen innon. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä aamulla varttia vaille kahdeksan sain palon takaisin. Silloin julkaistiin ensimmäinen vihje Sock Knitters Anonymous ryhmän kirjoneulemysteerisukasta. Ja minä ihastuin välittömästi. Siihen tarvittiin viisi väriä, vaalea rusehtava vihreä sininen pinkki violetti, joista varastosta minulta löytyi kolme sopivaa. Ostin samana päivänä puuttuvat kaksi eli rusehtavan ja vihreän. Vihreä olikin liian paksua. Ostin lauantaina uuden vihreän, joka oli sopivaa.

Colours for July Mystery 2010 Mock.

Sisu

Ensin harmitti virheostos, mutta keksin sille sukkamallin. Teen perusraitasukat, jotka neulon tuosta vihreästä Maijasta sekä toisesta kirjoneulesukasta ylijäävistä Maijan jämistä. Toeuppina eli varpaista ylös neulottuna, jolloin tulee käytettyä tehokkaasti kaikki langat. Samaa periaatetta käytän myös Vedon jämien kanssa, ostan yhden täyden kerän ja sitten yhdistän sen pieniin jämäkeriin ja saan kaikki käytettyä.

Uuden sukkainnostuksen myötä otan kiinni kesäkuun kolmen sukkaparin alijäämän. No, ainakin yritän.

Ei kommentteja: