sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Lempihuivi.

No jospa alkaisin esittelemään valmistuneita töitä. En aloitakaan vanhimmasta(tosin siitä ei olekaan kuvia) vaan viime aikoina eniten käytetty huivi, josta on tullut lemppari.

Different Lines

Malli: Different Lines
Suunnittelija: Veera Välimäki
Lanka: Viime vuoden Oulun käsityömessuilta ostettu merinosilkkilanka
Menekki: 200 grammaa
Puikot: 4 mm
Fiilis: Tykkään ♥.

Tän neulomiseen meni vain viikko. Ohje on tosi yksinkertainen, mutta koukuttava. Joku päivä täytyy tehdä näitä lisää: yksi pitsilangan, toinen worstedista(talvihuivi). Malliltaan huivi on hassu, mutta jostain syystä käytännöllinen. Sen saa niin kiedottua kaulan ympärille kuin aseteltua nätistä harteille. Voisin lisäksi todeta, että tää malli taitaa olla ihanteellinen kerän jämien tuhoamiseen: alun raitoihin pienet kerät ja lopun pidempiin raitoihin isommat kerät.

Ainoastaan puikot olisivat voineet olla isommat: 4,5 mm olisivat sopineet tälle paksummalle langalle(300m/100gr) paremmin. Huivi on hieman tiivis minun makuuni, mutta eipä se ole haitannut. Tiivia neulepinta on ihan hyväksi Saksan puuskaisessa tuulessa.

Different Lines

(Elmokki halusi kuvaan mukaan.)

Veeran raitahuivit nostivat oikean buumin viime kesänä. Enkä yhtään ihmettele: tätä ja Stripe Study Shawlia on ollut mukava neuloa. Ehkä seuraavaksi esittelen sen ensiksi valmistuneen raitahuivin(joka jäi kotiin odottelemaan Suomen talvipakkasia)?

5 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Huivi näyttää kivalta ja yhä enemmän mitä sitä näkee ihmisillä neulottuna, sitä enemmän alkaa tehdä mieli itsellekin. Kauniit värit !

Ladetsu kirjoitti...

Kiitos. Tuosta mallista kiinnostuinkin juuri muiden versioiden takia. :)

Virkattu lintu kirjoitti...

Hieno tuli huivistasi! Veeralla on kyllä ihania ohjeita, pitäisi varmaan itsekin joskus testata jotain... :)

Minnamarim kirjoitti...

Sulle on tunnustus mun blogissa!

Ladetsu kirjoitti...

virkattu lintu: Kiitos. Veeran ohjeet ovat mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, kannattaa joskus kokeilla. :)

Mirm: Joo, kerkisin sun blogista sen jo huomata. Kiitos. Vastaan siihen lähipäivinä. :)